Täysillä läpi tsumanin ja konkurssin Joulukuussa 2023

Olen toiminut kehon ammattilaisena vuodesta 1996 alkaen. Fyysinen keho on ollut työkaluni sieltä asti, lähes 30 vuotta. Jo lapsena olin aktiivinen liikkuja ja nuorena harrastin liikuntaa kilpaurheiluun asti.

Ylikuntoinen pärjää

Olen kokenut olevani läsnä kehossani sekä yhteydessä kehooni koko elämäni. Liikunnan ja fysiologisen osaamisen kautta kehon liikkeet, tuntemukset ja kyvykkyys ovat olleet tietoisesti läsnä aina elämässäni. Keho on ollut väline, jonka kanssa olen tottunut toimimaan. 

Olen osannut levätä tarpeen mukaan, mutta toisaalta olen kulkenut jaksamisen rajoilla ja vetänyt itseni myös ylikuntoon jo 20-vuotiaana. Rajoille meno oli opettavaista ja lisäsi ymmärrystä kehon tuntemuksista. Tiedän mihin kehoni fyysisesti pystyy – esimerkiksi juoksemaan maratonin alle 4,5 tunnissa ilman juoksutreeniä.

Fyysinen kuntoni on ollut keskivertoa parempi, eikä minun ole tarvinnut miettiä kehoni kestävyyttä. Olen voinut harrastaa periaatteessa mitä tahansa liikuntaa, hypätä spontaanisti mukaan ja pärjätä ihan kivasti monessa lajissa. Keho ei ole ollut esteenä millekään tekemiselle ja liikunta on ollut nautinnon lähde.

Tuttu keho jumissa

Aktiivinen elämäntyyli niin työssä kuin vapaallakin on itselleni ominaista. En ole ehtinyt sohvalla pötkötellä, vaan ennemminkin meno on ollut kaasupohjassa paikasta toiseen rientämistä.

Kehollisuuden lisäksi olen tehnyt mielen kanssa töitä viidentoista vuoden ajan, joten tunnistan kehon ja mielen yhteyksien sekä niiden yhteistyön merkityksellisyyden.

Yllätyksekseni havahduin keväällä 2023 siihen, että asiat elämässäni tuntuivat junnaavan paikoillaan ja kehoni oli aivan jumissa. Painoa alkoi kertyä ja mikään ruokavalio ei sitä pysäyttänyt, hikoilu väheni entisestään ja jatkuva palelu kesät talvet oli läsnä. En saanut muutosta aikaiseksi mielen kanssa työskentelyn, saati liikkumisen kautta – oli lähdettävä tutkimaan uusia reittejä. 

Joitakin kuukausia myöhemmin kävi ilmi, että olen todellisuudessa ollut yhteydessä kehooni vain järjen kautta, eli kehoyhteyteni on ollut kognitiivinen. Tajusin, että pystyin sanottamaan tunteita, huomaamaan ja analysoimaan, mitä kehossa tapahtuu. Silti samaan aikaan tunteen kokeminen ei ollut läsnä kehossa, se sijaitsi päässä lähinnä tietona.

Järjen kautta turvassa

Työstin asioita järjen tasolla ja tunteiden tunteminen kehollisesti oli poikki. Järkeistäminen on hyödyllistä, koska tällöin elämä on helposti hallittavissa, eivätkä tunteet saa valtaa. Mieleni oli luonut illuusion kehoyhteydestä aktiivisen elämän myötä, mutta se olikin harha, mistä oli aika vapautua.

Tutkin omaa historiaa ja sen tapahtumia. Paljon on tapahtunut – olen käynyt läpi väkivaltaisen parisuhteen, tsunamin ja konkurssin – ja kehollani on ollut voimakkaat suojaukset päällä. Olin ollut taistele ja pakene -tilassa vuosikymmeniä, hermosto ylivirittyneenä. Luontaisesti aktiiviseen elämään oli helppo lisätä vielä enemmän tekemistä, mikä tietenkin pahensi kierrettä.

Minun ei ole ollut turvallista nimenomaan tuntea, koska on pitänyt ennen kaikkea selvitä – ja sekin pääosin yksin. Näillä asetuksilla olen elämääni elänyt 14-vuotiaasta asti. Ei siis ihme, ettei todellista yhteyttä ole ollut kehon, mielen ja sielun välillä – sellaiselle ei ole ollut tilaa ja turvaa.

Pohjavireenä väsymys

Viidentoista vuoden ajan matkassani on kulkenut pohjavireenä väsymys, joka vienyt valtavan määrän voimia ja toimintakykyä. Aika-ajoin väsymys on ollut musertavaa ja päivät ovat menneet vain selviytyessä. Olen ollut hyvä nukkumaan ja sen varjolla olen selvinnyt vuosia. Mutta vaikka nukuin jopa kymmenen tuntia yössä, niin väsymys ei helpottanut.

 Jatkuva väsymys aiheutti toivottomuutta, jopa pelkoa, etten selviä arkisista asioista. Odotin usein iltaa, jotta pääsen nukkumaan ja näin tiedän selvinneeni taas yhdestä päivästä. Välillä saatoin nukahtaa auton rattiin liikennevaloissa, kesken palaverin saatoin olla poissaoleva, kuin unessa. 

 Samalla on ollut arki ja sen vastuut, joista on vaan pitänyt selvitä. Erilaiset epämääräiset sairaudet ovat varjostaneet matkaani. Vatsa ja suolisto reagoivat lähes kaikkeen ruokaan: turvotuksesta, ripulista ja vatsakivuista tuli arkea.

 Kilpirauhasen vajaatoimintaa sekä matalia rauta-arvoja hoidettiin. Arvot saatiin kuntoon, mutta vointi ei parantunut. Ihan kun aivot olisi sammutettu ja tunsin olevani tyhmä kun en  pysynyt mukana ajattelua vaativissa tilanteissa. Vointini on ollut todella heikko ja silti mitään “vikaa” ei ole löytynyt tai ainakaan mitään millä olisi voinut hoitaa väsymyksen pois.

Oman historiani tutkiminen nosti tietoisuuteeni vuonna 2004 kokemani tsunamin merkityksen kehossani. Mieleni oli toki jo purkanut tätä, mutta kehossa oli edelleen sen tapahtuman kauhu. Tämä ei ollut koskaan aiemmin noussut mieleeni, koska minulle “ei sattunut mitään”. Tsunami ei aiheuttanut minulle fyysistä vammaa enkä menettänyt terveyttäni tai läheisiäni.

Turvallista tuntea 

Vuoden 2023 syksyn aikana lähestyin asiaa hermoston kautta ja sain siihen apua. Erilaiset keholliset, sekä alitajuiset harjoitukset ja hermostoa rauhoittavat kohtaamiset ovat johdattaneet minut aivan uuteen tilaan. Väsymys pohjavireenä on poistunut ja nyt totuttelen itselleni uudenlaiseen kehollisuuteen, jossa hermosto antaa periksi ja uskoo, että on turvallista tuntea kaikkia tunteita.

Olen uuden edessä kehoyhteyden kanssa ja opettelemme yhdessä kehoni, mieleni ja sieluni kanssa elämää ilman jatkuvaa väsymystä. On täysin uusi kokemus, etten ole jo alkuillasta kuolemanväsynyt ja jos joskus valvonkin puoleenyöhön, pystyn palautumaan siitä jo seuraavan päivän aikana. 

Uuden edessä en paina kaasua pohjaan, se on varmaa. Löydän varmasti itselleni tasapainoisen tavan elää intohimoisesti elämääni, johon voi kuulua intensiivisiä vaiheita sekä rauhallista olemista. Siirtymä lineaarisesta suorittamisesta sykliseen kokemiseen on nyt harjoittelun alla.

Mitähän kaikkea upeaa sitä vielä voikaan tehdä tämän elämän toisella puoliskolla?